Historia
PRO Koukku on suomalainen keksintö, joka on vuosien varrella kehittynyt ja jalostunut kansainväliseksi menestystuotteeksi. Hierontakoukut tunnetaan maailmalla Painhook nimellä.
Koukun historia juontaa juurensa Pirkanmaalle, jossa 2000-luvun alussa kehitettiin laitetta yksineläjiä varten, jolla jokainen voisi hoitaa kiputiloja kotioloissa. Hieronnassa jatkuvasti käyminen tulee kalliiksi, ja Koukku ratkaisee tämän ongelman yksinkertaisella ja helpolla tavalla.
Koukku ei ole aina ollut samannäköinen. Vuosien varrella koukku on etsinyt muotoaan. Asiakkailta saatu runsas palaute ja valmistustekniikan kehittyminen on johtanut nykyisen PRO mallin julkaisuun vuonna 2017. Uusimmat mallin taustalla onkin viisi vuotta tuotekehitystä tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Voidaan sanoa että nykyinen PRO malli on huomattavan kehittynyt aiempiin verrattuna ja vie Koukuttelun jälleen aivan uudelle tasolle.
Vuosien varrella Koukun hyödyt ovat valloittaneet Suomen kansan, ja hierontakoukku onkin käytössä jo yli 150 000 perheellä. PRO-mallin myötä Koukun maailmanvalloitus on päässyt kunnolla käyntiin ja nykyään koukuttelijoita löytyy kasvavassa määrin myös Suomen ulkopuolella.